Seuraava vuodatus kuuluu samaan sarjaan, kuin kuulun ketun näkemykset pihlajanmarjoista, mutta kuitenkin. Tom Waits aloittaa viikon kuluttua lyhyen kiertueensa promotoidakseen ehkä joskus talvella ilmestyvää Orphans-kokoelmaansa. Kiertue pysähtyy kahdeksassa Yhdysvaltain kaupungissa, joista monen nimen luin tai näin ensimmäistä kertaa kiertueaikataulusta, mutta se nyt on vain osoitus omasta tietämättömyydestäni. Se, että listalla ei ollut New Yorkia tai Los Angelesia oli monille harmillinen yllätys. Kiertueilmoituksen jälkeen aloin mielessäni spekuloida kiertuebändin kokoonpanolla, lähinnä sitä, olisiko Marc Ribot taas mukana. Ribotin soitanta vuoden 2004 Real Gone -kiertueella oli niin maukasta, että siitä soisin mahdollisimman monen saavan osansa. Hänen omaperäinen tyylinsä on sitä paitsi merkittävällä tavalla muokannut Waitsin sointia 80-luvulta saakka, vaikkei aina itse olekaan kitaran varressa ollut. Mutta ei ole Ribot tällä kertaa Waitsin kyydissä, vaan hän kiertaa omien kokoonpanojensa kanssa sekä Euroopassa että Amerikan mantereella. Nyt seuraa se pihlajanmarjaosuus: Waitsin kitaristina ainakin näillä kahdeksalla keikalla on Duke Robillard. Kaikki kunnia sähkökitarabluesin uutteralle ammattimiehelle, mutta miten näin on päässyt käymään? Jälleen kerran vetoan tietämättömyyteeni ja siihen, etten aina ymmärrä hyvän päälle, mutta hieman pettynyt olen tuohon Tompan valintaan. Ei sillä, ettenkö kadehtisi silmät päästäni niitä onnekkaita, jotka paikan päälle noihin kahdeksaan konserttiin pääsevät. Jään toiveikkaana odottamaan uutisia kiertueen jatkumisesta myöhemmin vanhalle mantereelle. Ja sitä, että Duke yllättää minut ennakkoluuloineni iloisesti.
